February 21st, 2013

4. Heräämisiä.
Loppuun palamisen jälkeen olo tuntuu epätodelliselta. Mikään ei kiinnosta ja kaikki on mustaa. On vain valtava kiireen tuntu, niin kuin kaikki maailman tekemättömät työt olisivat minun harteillani. Sisulla olisin varmaankin yrittänyt jatkaa. Pakollinen pysähtyminen tuli onnekseni. Jalka paketissa Espanjalaisessa sairaalassa ymmärsin, etten halua jatkaa vanhaa elämääni.


Jalka saatiin lähes ennalleen muutamassa kuukaudessa, mutta henkisestä romahtamisesta toipuminen on vaikeaa. Kiireen tuntu, voimattomuus, itsesyytökset ja pelko pysyivät sisälläni. Itku tuli herkästi.

Vasta vuosien kuluttua koin ensimmäisiä heräämisen merkkejä. Joskus ulkoillessa, kun pysähdyin kuuntelemaan linnun laulua. Usein maalatessa. Muutaman sekunnin välähdyksiä jostakin kauan sitten unohdetusta, sisäisestä rauhasta, ilon tunteesta, keveydestä ja kauneudesta.

Olin hukannut elämän luonnollisimman asian. Tässä hetkessä oleminen.

Tämä saattaa tuntua huuhaalta, mutta minulla tämä oivaltaminen oli uutta, tai uudelleen uutta. Ei ole muuta kuin tämä hetki – kaikki muu on illuusiota. Huominen ei koskaan tule eikä eilinen koskaan palaa. On vain tämä hetki.

Mutta miksi hetkessä oleminen on minulle niin vaikeaa. Miksi mieleni vatvoo jatkuvasti menneitä tai suunnittelee ja harjoittelee tulevaa. Onko vuosien stressi ja lopulta romahtaminen vienyt jotakin aivoistani, joka estää minua olemaan läsnä tässä hetkessä. 

Nuo lyhyet hetket ovat avanneet ovia sisäiseen hiljaisuuteen. Irti mielen hälystä kevyeen hyvään olotilaan jossa on kauneutta, rakkautta ja luovuutta.  

Mieleni vakuuttaa minulle, että tämä on ihan tyhmää, sieluni kehottaa jatkamaan etsintää.

---