11. Läsnäolo
Mieleen samaistuneena ajatukset ovat aina sidottuja aikaan, menneeseen. Vain vanhat kuvat ja opitut asiat pyörivät mielessä.
Irrottaudun mieleni kahleista tarkkailemalla ajattelijaa pääni sisällä. Huomaan, että ajattelun ulkopuolella on valtava määrä ilon energiaa ja oivallusta. Hyväksyn sen mikä on ja tunnen sisäisen rauhan ja rakkauden.
Olen läsnä tässä hetkessä vapaana ajasta ja menneisyyden kahelista. Koko universumin energia virtaa vapaasti antaen luovuudelle siivet.

Näyttelyni on nyt avattu ja on auki myös pääsiäisenä. Tervetuloa.

10. Antautuminen.
Purjehtijana tiedän, etten voi vastustaa tuulta, se on mitä se on, voi vain hyväksyä sen voiman ja säätää purjeeni sen mukaan.
Miksi sitten elämässä vastustan sitä mikä on, tätä hetkeä?

Mieleni uskoo, että vastustaminen on osoitus voimasta. Mieli on jatkuvasti vastarinnan tilassa ja esittää valerooleja peittääkseen heikkouteni, varjellakseen minua epäonnistumisilta. Vastustamisellaan Mieleni katkaisee yhteyteni nykyhetkeen.
Antautumisen yksinkertaisen viisaus on, että on parempi antaa myöten elämän virralle, kuin vastustaa sitä. Elämän virran voi kokea vain läsnä olevassa hetkessä. Antautuminen merkitsee läsnä olevan hetken hyväksymistä ehdoitta. Lakata vastustamasta sitä mikä jo on.

Antautuminen ei ole alistumista. Jos tilanteeni on epätyydyttävä, irrottaudun siitä välittömästi hyväksymällä se, mikä on. Koska se jo on, ei vastustaminen voi muuta sitä (tuuli). Tarkkailen tilannetta ja mietin, voinko vapautua siitä tai muuttaa sitä. Kun löydän ratkaisun, ryhdyn siihen toimenpiteeseen jonka voit tehdä juuri nyt, tässä hetkessä (säädän purjeita).
Hyväksyn nykyhetken, olen läsnä ja antaudun.
Kun yhtäkkiä tunnen oloni hyvin kevyeksi, selkeäksi ja tunnen olevani syvän rauhan tilassa, on se merkki siitä, että olen antautunut.

9. Aika
Talvesta on selvittävä. Mielen tehtävä on kerätä tietoa ja analysoida. Ympäristön esineet painetaan muistiin, ettei seuraavalla kerralla kuluisi energiaa niiden ihmettelemiseen. Vain poikkeava, kuten liike on tärkeää havaita.
Kun katson jotakin tuttua, vaikkapa puuta, en näe kyseistä puuta vaan mielen, ajattelijan rakentaman heijastuksen puusta. En näe sitä mikä on, vaan minkä uskon olevan.

Opiskellessani Repin instituutissa piirsimme ensimmäiset kuukaudet pääkalloja. Opettelimme uudelleen näkemään sen mikä todella on. Mutta aikuinen näkee vain mielen tekemän kuvan. Kun hahmottelun jälkeen mittasin kallon todelliset suhteen ja vertasin niitä luullun näkemiseeni kieltäytyi mieleni uskomasta tuloksia. Suhteet olivat niin pielessä, että sitä ei voinut käsittää. Näin käy usein.

Mielellä on oma käsitys hienosta pääkallosta ja se asettaa sen tavoitteeksi. Eli Mieli kertoo ”mitä” teen.
Opin ohittamaan mieleni keskittymällä vain tekemiseen, siihen ”miten” teen, välittämättä tuloksista. Silloin elän hetkessä, aikaa ei ole olemassakaan ja koko maailmankaikkeus auttaa minua.
 Olisin luullut, että kallon piirtäminen päivästä toiseen on tylsää. Päinvastoin, se oli kivaa ja olo oli kevyt ja iloinen.
Opin, että ”mitä” teen ei ole tärkeää. ”Miten” teen on. Tulos ei ole päämäärä, tekeminen on. Silloin voin ohittaa aikaa sidotun mielen ja hyväksyn täydellisesti sen mikä on. Tässä hetkessä.

Aika ei ole nykyihmisen ongelma vain piirtämisessä.
 ”Meidät on opetettu aina vain haluamaan enemmän. On päästävä jonnekin muualle sieltä missä on. Kaikki tehdään aina jonkin päämäärän vuoksi, joksikin tulemiseksi. Ajamme takaa uutta, jännittävää elämystä ja nautintoa. Täyttymys odottaa aina nurkan takana. Sitten meistä tulee täydellisempiä.
Elämän näytelmää hallitsevat vanhat, loputtomiin toistuvat ajatus – ja emootiokuviot, käyttäytymis- ja reaktiomallit ja halut.
Ja elämästä puuttuu syke, tuoreus ja ihmeen tuntu”.
- Eckhard Tolle

”Älä huolehdi tekojesi hedelmistä. Keskity itse tekemiseen. Hedelmät tulevat ajallaan”
-Bhagavad Gita

”Minä huolehdin määrästä, luoja huolehtii laadusta”
-Julia Cameron

”Jokainen lapsi on taiteilija, ongelma onkin pysyä taiteilijana”
-Pablo Picasso

8. Pelko.
 Olen miehenä rohkea. Uskallan helposti tehdä mitä vain uhkarohkeita temppuja, hypätä laskuvarjolla, laskea hyppyrimäkiä tai muuta tyhmää. Mutta heti kun kyse on psykologisesta rohkeudesta, olen pelkuri. Luulen, että suurin pelkoni on loukkaantumisen tai epäonnistumisen pelko. 

7. Anteeksianto.
 Olen oppinut, että mielen, ajattelijan tarkkailu on mahdollisuus siirtyä tuokioksi pois menneestä, takaisin elämään, tähän hetkeen. Tuo hetki tuntuu ihmeelliseltä.
Mutta pian huomaan mieleni taas pohtimassa tulevia tapahtumia joissa pelko ja epävarmuus ovat usein osasina. Vielä useammin huomaan märehtiväni vanhoja tapahtumia. Poden huonoa omaatuntoa, tunnen syyllisyyttä ja surua.
Nyt ymmärrän, että nämä tunteen ovat olleet sisälläni hyvin kauan, aiheuttavat ahdistuksen joka syö voimani. Tukahdetut tunteet tunkevat yhä uudelleen esiin, vaikka yritän unohtaa ne.
Mieli nostaa menneisyydestä tapahtumia jotka aiheuttavat pelkoa ja syyllisyyden tunteita. Lähes aina olen itse aiheuttajana - ei kukaan toinen ihminen.
En ole osannut käsitellyt näitä tunteita. Koen itsekkäänä antaa itselleni anteeksi. Siksi olen yrittänyt tukahduttaa tunteet, painaa ne maton alle.
Päästäkseni eroon näistä pelon ja itsesyytöksen tunteista on minun osattava pyytää anteeksi ja antaa anteeksi – myös itselleni.
Anteeksi antaminen itselleen ei ole helppoa. Mieli ei siihen pystyä. Vain minä pystyn.
Haluan antaa itselleni anteeksi, palasen kerrallaan.
Kyyneleet kertovat, että olen oppinut, ainakin hiukan. Rauhan tunne virtaa sisälläni, sieluuni. Sade puhdistaa ilmaa.
Opettelen antamaan anteeksi itselleni ja sanomaan hyvästit eiliselle – joka päivä.