Nokia Saaga
Kasvoi neito kaunoiseksi
Pohjolan armo aroilla,
suloisilla selkosilla
Isän, äidin rantamailla, suuren Sammon suojassa.
Löipä viekas velipuoli, Joukahainen jokunen,
vedon ylen yrmeän, Sammon suuren sokaiseman.
Vedon hävisi väkäsleuka, Väinämöisen hyväksi.
Lupasi aino sisarensa, velan suuren vastineeksi,
pelastukseksi pahanen.
Meni Sampo, suuren suuri, meni maille vierahille,
meni ikiajoiksi.
Mis on ruma Pohjan akka, mis on Ukko pohjoisen.
Ei oo heistä auttajiksi,
aino neitosen poloisen.
Mut on meillä Pohjan poika,
surffari suurten selkosten.
Taittoi oksan tiedon puusta, taittoi vielä toisenkin,
niistä oivan laudan loihti,
poika urhea pohjoisen.
Veti neidon vetehestä,
pelasti immen ihanan,
kynsistä viekkaan velipuolen.
Otti verkot, velat maksoi,
taitaja tuo uuden tiedon.
Vielä niistä Sammon takoo,
yhdessä Ainon ihanan.

Bridge over troubled water.
Olen vihdoinkin siirtynyt maalaamaan enemmän tunteella kuin järjellä. Maalaamisesta tulee kevyttä leikkiä väreillä ja rytmillä. On helppo antautua sille mikä on, olla tässä hetkessä.
Usein kuuntelen musiikkia maalatessani.

Simon & Garfunkel ovat olleet suosikkejani aina. Bridge over troubled warter tuo vieläkin kyyneleet silmiini. Sain levyn jäähyväislahjaksi ensimmäiseltä rakkaudeltani, Ellulta kauan sitten. Siihen liittyy palvon tunnetta. Kuinka pieneksi itseni tunsin. Aina näen kyyneleet silmissäni, kuinka toivoin, että joku pyyhkisi ne ja lohduttaen ajaisi pois pelon ja pahat ajatukset. Tekisi sillan yli synkän virran. 
Aika parantaa ja suru muuttuu herkäksi muistoksi. Kun suru hellittää, näkee elämän uudelleen avoimin silmin, on aika purjehtia aurinkoon.

Tyyni. Kolmas osa Habitaren triptyykiä. 2013, akryyli, 154x94

”On keskellä meren selkää
 luoto armoilla aallokon.
 Sinne lintukin pesiä pelkää,
 tyrsky lyö yli kallion” Juha Vainio

Tyynessä luotojen ohi on hienoa lipua. Merimerkki kertoo turvallisen väylän. Voi rauhassa ihailla luodon kauneutta, katsella sen elämää ja tuntea sen tuoksut. Tällä luodolla ei ihminen ole käynyt.

Rauha on toinen työ ArtHelsinki triptyykistäni.
75x154, akryyli, 2013.
Merelle lähdössä on aina mukava jännitys. Sydän sykkii hieman nopeammin. On ohitettava rannan kivikot ja matalat. Nostan purjeet ja tunnen kuinka tuuli tarttuu niihin. Kun etäänyn rannan hälyistä, kiireestä ja ihmisistä tunnen olevani kotona. Olen yhtä meren ja sen tuoksujen kanssa. Heikkokin tuuli kuljettaa venettä ja ranta jää nopeasti kauas. Kohta huomaan olevani yksin. Merellä on vielä tilaa. Silloin ollen jo perillä.

Hiljaisuus.
 Edellisen näyttelyn työstäminen oli tuskallista. Revin silloin auki sisintäni. Löytääkseni sisäisen rauhan, päästäkseni tähän hetkeen.

Nyt maalaaminen tuntuu keveältä ja iloiselta. Taustalla soi kevyt klassinen ja olo tuntuu ihmeen hyvältä. Tekeminen on kivaa. Ehkäpä tuosta sisään katsomisesta oli hyötyä.
 Seuraavaan näyttelyyni valitsin aiheeksi Meren. Koska sitä rakastan. Näyttely on Habitaren yhteydessä, ArtHelsinki. 18-22.9. 18. taitaa olla vain lehdistölle.
 Sain arvonnassa päätyseinän, 3x3m ja tavoite on täyttää se triptyykillä.

Maalaussuunta Repin opintojen jälkeen on ollut abstraktiin, pois realistisesta, enemmän tunteella ja sävyillä. Kuitenkin tunnistettavaa. Onkohan ”puoli-abstraktia” olemassakaan? Selliasiata kuitenkin nyt maalaan. Liikun abstraktin ja esittävän välillä. Se on sellainen edestakainen liike.
 Ensimmäinen työ on ”Hiljaisuus” jonka tuntee, kun lähes tyynessä purjehtii. Ainoa ääni on veneen liikkumisesta kuuluva hiljainen veden kuiskaus. Tämä on purjehtimisen hienoimpia hetkiä.

Teoksen koko on 92x200cm. Ensimmäistä kertaa sain maalata tikkailta, tuli ihan Diegomainen olo, : -D.