6.  Kärsimyskeho.
Joskus ärtymys tai  vihan tunne syntyy todella pienestä asiasta, sanasta, eleestä tai teosta.
Ärtymyksen voi laukaista myös jokin visuaalinen kokemus. Jokin kumma mekanismi sisälläni puhaltaa tähän pieneen kipinään saadakseen sen roihuamaan. Hetkessä  tunnen olevani täynnä raivoa.   Jos kohteena tai
mukana on toinen henkilö, joka reagoi samalla tavalla ärsytykseen, tuntuu kuin tuntemukset kiihdyttäisivät toinen toistaan.  Jostakin kumman   syystä en pääse eroon tästä tunnetilasta vaan ajatukseni ja käyttäytymiseni  pikemminkin ylläpitävät ahdistusta ja kärsimystä. Mitä sairasta tyydytystä voi  saada kärsimyksestä?
 Tunnetila voi  kestää useita päiviä ja kun olen siitä toipunut, en oikein ymmärrä mitä  tapahtui. Siksi anteeksi pyytäminen tai antaminen tuntuu
vaikealta.
Eckhart Tolle  kutsuu tätä kärsimyskehoksi. Se on mielen menneisyydestä varastoimaa  negatiivista energiaa, vanhan tunnetuskan kasaumaa. Yleensä se on uinuva.  Kärsimyskehon  havahtuminen ilmenee ärtymyksenä, kärsimättömyytenä, alakuloisuutena, raivona,  haluna loukata tai saada aikaan riita.
Kärsimyskeho on  mielen osa. Se elää, jos olen samaistunut mieleen ja kasvaa, jos en osaa elää  tässä hetkessä.  Kärsimyskehoa vastaan ei voi taistella, koska tunteiden sisäinen ristiriita antaa sille lisää  energiaa, joka vain vahvistaa sitä.  Heti, kun huomaan  ahdistuksen, ärtymyksen tunteen lisääntyvän, alan tarkkailla sitä. Vain  tarkkailemaan, en analysoimaan enkä vastustamaan. Silloin hyväksyn sen mitä  tässä hetkessä on. Samaistumiseni mieleen (kärsimyskehoon) raukeaa. Tolle kutsuu  tätä läsnäoloksi.

5. Hetken iloa

Evoluution on aikojen saatossa muokannut aivot selviytymään ympäristön ja ajan haasteista. Mieli on varsinainen olemassaolon taistelun väline. Se on erinomainen työväline sekä puolustauduttaessa että hyökätessä. Se kerää, varastoi ja erittelee saamiaan tietoja.

Oma mieleni hoitaa tehtäväänsä liian hyvin ja puolustaa saavuttamaansa asemaa mustasukkaisesti. En ole enää tyytyväinen sen toimintaan, siihen miten havainnoin ympäröivää maailmaa. Sen tavasta tulkita kaikkea vanhan datan perusteella. Ainainen huomisen vatvominen ja epäonnistumisen pelko estävät elämän kokemisen sellaisena kuin se eteen tulee, suurena seikkailuna. Mielestäni mieleni on este myös luovuudelleni.

Mieli pyrkii estämään tai vähättelemään luovaa toimintaa koska se itse pysty siihen. Se kokee itsensä uhatuksi, koska luovuutta voi olla vain tässä hetkessä, sisäisen hiljaisuuden ja rauhan tilassa joka on mielen tavoittamattomissa.

Lapsi on vapaa mielen melusta ja on siksi valpas ja utelias kaikelle ympärillään olevalle. Lapsi ryhtyy leikkiinsä tässä hetkessä ilman mitään suunnitelmaa, päämäärää tai menneen taakkaa.

Syvälle juurtuneen toimintatavan muuttaminen on vaikeaa. Eckhart Tolle ehdottaa kirjassaan Läsnäolon voima aloittamaan muutoksen ryhtymällä mielen puolueettomaksi tarkkailijaksi.

Pääni sisällä vyöryvää ajatusvirtaa katkeaa nopeasti kun siirryn mielen taakse ja kuuntelen sitä ”sivullisena” .

Sen takaa avautuu ihmeellinen hiljaisuus. Jotakin sisälläni aktivoituus ja samalla kaikki aistini valpastuvat. Tunnen myös selittämätöntä iloa. I

Mieli päästää otteestaan vain lyhyeksi ajaksi, muutamaksi sekunniksi ja pian hetki haihtuu taas mielen hälyyn. Mutta voin ryhtyä tarkkailijaksi uudelleen. Liikenneruuhkassa tai pankin jonossa, jossa mieleni mielipuuhaa on virittää valtavan ahdistuksen. Voi tarkkailijana aidosti nauraa sen älyttömälle höyryämiselle. Ehkä tämä on osa hetkessä olemisen iloa jota en osaa selittää, eikä tarvitsekaan osata. Olo on niin hyvä, että melkein toivoo ettei ruuhka purkautuisi.

4. Heräämisiä.
Loppuun palamisen jälkeen olo tuntuu epätodelliselta. Mikään ei kiinnosta ja kaikki on mustaa. On vain valtava kiireen tuntu, niin kuin kaikki maailman tekemättömät työt olisivat minun harteillani. Sisulla olisin varmaankin yrittänyt jatkaa. Pakollinen pysähtyminen tuli onnekseni. Jalka paketissa Espanjalaisessa sairaalassa ymmärsin, etten halua jatkaa vanhaa elämääni.


Jalka saatiin lähes ennalleen muutamassa kuukaudessa, mutta henkisestä romahtamisesta toipuminen on vaikeaa. Kiireen tuntu, voimattomuus, itsesyytökset ja pelko pysyivät sisälläni. Itku tuli herkästi.

Vasta vuosien kuluttua koin ensimmäisiä heräämisen merkkejä. Joskus ulkoillessa, kun pysähdyin kuuntelemaan linnun laulua. Usein maalatessa. Muutaman sekunnin välähdyksiä jostakin kauan sitten unohdetusta, sisäisestä rauhasta, ilon tunteesta, keveydestä ja kauneudesta.

Olin hukannut elämän luonnollisimman asian. Tässä hetkessä oleminen.

Tämä saattaa tuntua huuhaalta, mutta minulla tämä oivaltaminen oli uutta, tai uudelleen uutta. Ei ole muuta kuin tämä hetki – kaikki muu on illuusiota. Huominen ei koskaan tule eikä eilinen koskaan palaa. On vain tämä hetki.

Mutta miksi hetkessä oleminen on minulle niin vaikeaa. Miksi mieleni vatvoo jatkuvasti menneitä tai suunnittelee ja harjoittelee tulevaa. Onko vuosien stressi ja lopulta romahtaminen vienyt jotakin aivoistani, joka estää minua olemaan läsnä tässä hetkessä. 

Nuo lyhyet hetket ovat avanneet ovia sisäiseen hiljaisuuteen. Irti mielen hälystä kevyeen hyvään olotilaan jossa on kauneutta, rakkautta ja luovuutta.  

Mieleni vakuuttaa minulle, että tämä on ihan tyhmää, sieluni kehottaa jatkamaan etsintää.

3. Loppuunpalaminen.

Olin hyvin lojaali työntekijä. Tein vuosia 12 tuntisia työpäiviä. Jotakin meni kuitenkin pieleen. En tuntenut silloin mielen käyttäytymis-prosesseja. Huomasin vain, että ajatukset alkoivat kiertää kehää. Nyt tiedän, että Mieleni ohjasi elämääni. Mitä syvemmin samaistun siihen, sitä voimakkaammaksi pahan olo kasvoi, kunnes elämääni ohjasi voimakas tunnelataus. Se oli niin vahva, että koin sen fyysisenä kipuna.

Ajattelun ja tunteen välille syntyvä noidankehä alkoi ruokkimaan itseään. Mieleni märehtii kiihtyvällä voimalla olosuhteita, tapahtumia ja henkilöitä jota se pitää tuntemuksen aiheuttajana ja tunne puolestaan antaa lisäenergiaa ajatukselle.
Lopulta Mieleni repi koko sieluni tähän kierteeseen.
Itsesyytökset, voimattomuus ja pelko voimistivat kierrettä kunnes se johti mielen täydelliseen luhistumiseen, fyysisesti ja myös henkisesti.

En ymmärtänyt mitä minulle oli tapahtunut. Oli täysin tyhjä ja samalla minulla oli armoton kiireen tuntu sisälläni.
 Menin työpaikalleni, mutta työnteko ei sujunut. Keskittyminen oli poissa ja sekä henkinen että fyysinen väsymys lisääntyivät. Itku tuli ihan ihmeellisistä syistä.



Lopulta luulin saaneeni loistavan idean korjata itseni. Otan lomaa ja lähden moottoripyörällä Espanjaan. En tietenkään ymmärtänyt, että itsesuojeluvaistoni oli täysin poissa pelistä. Normaalisti mieli huolehtii ihmisen selviytymisestä. Minun mieleni oli pirstaleina.

Suojelusenkelini tuli onneksi mukaani. Selviydyin kuin ihmeen kaupalla Euroopan läpi Espanjaan asti. Siellä ilman kypärää ajellessani kaaduin. Jalkani katkesi kahdesta kohdin.

Vasta sairaalassa pysähdyin miettimään elämääni.

Tämä tapahtui 10 vuotta sitten.

2. Minä en ole mieleni.
 Mieli arvostelee, pohtii, tuomitsee, vertailee, nurisee, pitää tai ei pidä jostakin. Arvostelulla ei välttämättä ole mitään tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa sillä hetkellä olen. Se saattaa vetää esiin joitakin vastikään tai kauan sitten tapahtuneita asioita. Se myös saattaa harjoitella tai kuvitella tulevaisuuden tilanteita. Tällöin se usein kuvittelee asioiden menevän huonosti tai seurausten olevan kielteisiä. Joskus tähän ääniraitaan liittyy näkökuvia tai mielessä alkaa pyöriä elokuva.

Mielen tehtävä on alun perin ollut huolehtia kehon tarpeista ja elämän jatkuvuudesta. Siksi se etsii jatkuvasti uhkia, jotka voivat vaarantaa olemassaolon. Se etsii myös jatkuvasti tyydytyksen kohteita.

Mieli on kehittynyt muistista ja muisti on menneisyyttä. Siksi elän vain menneessä tai mielen kuvittelemissa tulevaisuuden harhakuvissa,  jossa  onni aina odottaa nurkan takana. Elämääni hallitsee halu ja pelko.

Jatkuva suorittaminen on mielen rakentamaa pelkoa. Täyteen ahdettu kalenteri, minuuttiaikataulu ja jatkuva kiire luovat illuusion tärkeydestä. Kiire peittää alleen kärsimyksen, joka hiljaisina hetkinä nousee esiin. Siksi kiireeseen, hälyyn on niin helppo heittäytyä.

Mieleen samaistuneena tulkitsen elämää menneisyyden pohjalta eikä kykene elämään nykyhetkessä. Siksi elämästä puutuu ilo, kauneus, luovuus ja rakkaus.
Tilalla on päässä elävä kiusanhenki, joka lakkaamatta hyökkää kimppuuni, rankaisee ja vie elämänenergiaa. Se on suunnattoman epätoivon ja murheen, ja myös sairauden aiheuttaja. Ja se tarttuu kanssaihmisiin helpommin kuin virus.

Mieli ja Minä
 Ajattelemisesta tuli minulle sairaus. Ennen pidin sitä hyveenä. Työssäni ajatteleminen kuului toimenkuvaan. Oletin myös, että kaikki muut ihmiset toimivat samoin, luulin sen olevan normaalia. Nyt tiedän että MINÄ olen samaistunut Mieleeni.


Ohjelmoin Mieleni ratkaisemaan myynnin ja tuotekehityksen ongelmia, rakentamaan tuotantolinjoja. Nyt en pysty pysäyttämään ohjelmaa. Se on alkanut pyörittämään minua. En pysty pysäyttämään sitä nauttiakseni tästä hetkestä, rakkaistani, luonnosta.
Enkä edes ymmärrä, että olen mieleni orja. Ajattelusta on tullut pakonomaista, pelkokuvia tulevaisuudesta ja vanhoja, tarpeettomia filmejä menneest.
Mieli on luonut menneestä ja tulevaisuuden mielikuvista, kritiikistä ja kehuista läpitunkeutumattoman verhon, joka estää kaikki aidot suhteet.
 Mieli vieroittaa minut lähimmäisistäni, luonnosta, koko elämästä.
 Sen luoma kuva itsestäni on rakentanut pelon ja kärsimyksen varjon elämäni ylle.

Joskus luulin, että olen ainoa, jolla on tämä mielen vika. Mieli käy pääni sisällä jatkuvia keskusteluja. Välillä menneessä välillä tulevassa.
 Uskon mieleni kehittyneen tällaiseksi johtuen kasvu-kulttuuri-koulu-opiskelu- ja työtaustastani. Kaikki suuntautui vahvistamaan mieltä, ajattelijaa.

Pitkälle aikuisikää en tiennyt ongelmaa olevat. Uppouduin työhöni 110, mieli ratkoi onnellisena ongelmia. Usein koin olevani onnellinen. Työ kasvatti egoani ja tyydytystä sain hetkellisistä nautinnoista.

Kun lopulta huomasin eläväni vain menneessä tai tulevassa. Kun huomasin, että ihmissuhteeni eivät toimineet, en pystynyt seurustelemaan ystävieni kanssa, koska en pystynyt antautumaan keskusteluun, olemaan läsnä. Koska mieleni oli jossakin muualla, tulevassa tai menneessä. Ei koskaan tässä hetkessä. Konsertit, oopperat edes taidenäyttelyt eivät antaneet minulle mitään koska mieleni ei pitänyt niitä tärkeinä.

Minulla ei ollut aikaa edes lapsille koska ego vaati minua suorittamaan yhä enemmän. Mutta työssä menestyin ja luulin, että se on tärkeintä ja elämän tarkoitus. Silti elämää varjosti pelko, epävarmuus ja ahdistus.

Kunnes lopulta huomasin, että enhän minä elä lainkaan. Ego viihdyttää minua menneessä ja mieli suunnittelee tulevaa. Koskaan en ollut tässä hetkessä. Vanhenin kovaa vauhtia enkä ollut vielä edes alkanut elämään.

Mielestä tuli suurin viholliseni. Halusin nujertaa sen keinolla millä hyvänsä. Aloin vihata sitä, se oli varastanut elämäni. Ja yrityksistäni huolimatta ei päästänyt irti sen vaatimuksesta elää vain menneessä ja tulevassa.

Olen kokenut muutaman kerran vaaran hetkellä tai maalatessani menneen ja tulevan välisen aukon jota kutsutaan elämäksi. Hetkessä elämiseksi. Tunsin suurta rauhaa ja samalla voimaa ja virkeyttä.

Aloin tarkkailla mieltäni aina kun se lähti kelaamaan vanhoja nauhoja tai huolehti tulevaisuudestani. Huomasi pääseväni sekunneiksi sen yläpuolelle, kokemaan tämän hetken.

Nyt teen kaikkeni pidentääkseni näitä hetkiä.

Ryhdyin tulkitsemaan mieleni tilat ja tuntemukset visuaalisesti, maalaamalla. Toivon onnistuvani purkamaan sinne kerääntyneitä tuntemuksia.

Maalatessani olen tajunnut, ettei mieli sittenkään ole viholliseni. Se on aivan korvaamaton kaveri kunhan se toimii toivomalla tavalla. Kunhan minä saan olla ohjelmoija ja se ohjelma.

Muutaman työn olen jo tehnyt. Se ovat omaa terapiaani. Ensimmäiset ovat melko synkkiä, ne kuvaavat olemista mielen orjana. Toivon pystyväni vähitellen kokemaan voimakkaammin läsnäolon ja sitä kautta löytämään iloisemmat värit.

Lisään kuvia blogiin sitä mukaan kun ne kehittyvät.

Asetan työni näytteille, jos uskallan, pääsiäisen aikaan Galleria Kolmas Kerrokseen Helsingin Vanhassa kaupungissa (Hämeentie 157)