Mieli vs Minä - taistelu tästä hetkestä

Joskus luulin, että olen ainoa, jolla on tämä mielen vika. Mieli käy pääni sisällä jatkuvia keskusteluja. Välillä menneessä välillä tulevassa.
 Uskon mieleni kehittyneen tällaiseksi johtuen kasvu-kulttuuri-koulu-opiskelu- ja työtaustastani. Kaikki suuntautui vahvistamaan mieltä, ajattelijaa.

Pitkälle aikuisikää en tiennyt ongelmaa olevat. Uppouduin työhöni 110, mieli ratkoi onnellisena ongelmia. Usein koin olevani onnellinen. Työ kasvatti egoani ja tyydytystä sain hetkellisistä nautinnoista.

Kun lopulta huomasin eläväni vain menneessä tai tulevassa. Kun huomasin, että ihmissuhteeni eivät toimineet, en pystynyt seurustelemaan ystävieni kanssa, koska en pystynyt antautumaan keskusteluun, olemaan läsnä. Koska mieleni oli jossakin muualla, tulevassa tai menneessä. Ei koskaan tässä hetkessä. Konsertit, oopperat edes taidenäyttelyt eivät antaneet minulle mitään koska mieleni ei pitänyt niitä tärkeinä.

Minulla ei ollut aikaa edes lapsille koska ego vaati minua suorittamaan yhä enemmän. Mutta työssä menestyin ja luulin, että se on tärkeintä ja elämän tarkoitus. Silti elämää varjosti pelko, epävarmuus ja ahdistus.

Kunnes lopulta huomasin, että enhän minä elä lainkaan. Ego viihdyttää minua menneessä ja mieli suunnittelee tulevaa. Koskaan en ollut tässä hetkessä. Vanhenin kovaa vauhtia enkä ollut vielä edes alkanut elämään.

Mielestä tuli suurin viholliseni. Halusin nujertaa sen keinolla millä hyvänsä. Aloin vihata sitä, se oli varastanut elämäni. Ja yrityksistäni huolimatta ei päästänyt irti sen vaatimuksesta elää vain menneessä ja tulevassa.

Olen kokenut muutaman kerran vaaran hetkellä tai maalatessani menneen ja tulevan välisen aukon jota kutsutaan elämäksi. Hetkessä elämiseksi. Tunsin suurta rauhaa ja samalla voimaa ja virkeyttä.

Aloin tarkkailla mieltäni aina kun se lähti kelaamaan vanhoja nauhoja tai huolehti tulevaisuudestani. Huomasi pääseväni sekunneiksi sen yläpuolelle, kokemaan tämän hetken.

Nyt teen kaikkeni pidentääkseni näitä hetkiä.

Ryhdyin tulkitsemaan mieleni tilat ja tuntemukset visuaalisesti, maalaamalla. Toivon onnistuvani purkamaan sinne kerääntyneitä tuntemuksia.

Maalatessani olen tajunnut, ettei mieli sittenkään ole viholliseni. Se on aivan korvaamaton kaveri kunhan se toimii toivomalla tavalla. Kunhan minä saan olla ohjelmoija ja se ohjelma.

Muutaman työn olen jo tehnyt. Se ovat omaa terapiaani. Ensimmäiset ovat melko synkkiä, ne kuvaavat olemista mielen orjana. Toivon pystyväni vähitellen kokemaan voimakkaammin läsnäolon ja sitä kautta löytämään iloisemmat värit.

Lisään kuvia blogiin sitä mukaan kun ne kehittyvät.

Asetan työni näytteille, jos uskallan, pääsiäisen aikaan Galleria Kolmas Kerrokseen Helsingin Vanhassa kaupungissa (Hämeentie 157)